Eilen illalla, kun olin saanut töllötinvakiot katsottua ja kääriydyin oman peiton alle Tieteen kuvalehden kanssa, se iski. Olenkohan minä tylsä ihminen? Asia on käynyt ennenkin mielessäni. Olenko aivan tavallinen, tavanomainen, mitäänsanomaton, harmaa maan matonen, ihminen jolle ei koskaan tapahdu mitään, tylsä?

En ole ainakaan ihminen, joka säätää ja häärää ympäriinsä ajattelematta sen kummemmin huomista päivää. En toisaalta myöskään ole pakkomielteisen tarkka asioista. En siis kylmää enkä kuumaa. Minua ei kiinnosta jack ass tai duudsonit, enkä saa minkäänlaista mielihyvää hölmöilystä (paitsi ehkä joskus hyvässä seurassa, mutta rajansa siinäkin). Minun elämääni ei juurikaan liity mitään mielenkiintoisia ja erikoisia yksityiskohtia, paitsi ehkä sitten tapaamieni ihmisten kautta. Ja vaikka oma ammattinikaan ei ole tavallisimmasta päästä, niin siihen kyllä usein liitetään mielikuvia tylsyydestä. en myöskään ole mikään tunteella elävä ihminen, tai vaikka olisinkin, se ei hallitse elämääni ainakaan ulkoisesti. En ole siis tempperamenttinen. Olen pikemminkin rauhallinen ja kärsivällinen. Tylsä?

Mutta onko sitten se, ettei ole tylsä, sitä että on jotenkin "hullu" tai harkitsematon? Ehkä se on. Eikä oma harkintani aina ole mukana asioissa, ja ehkä joku voisi joissain asioissa sanoa hulluksi (vaikka otankin vain järkeviä riskejä). Tai onko epätylsä sellainen jolla ei ole asuntolainaa, autolainaa, opintolainaa (tai ehkä sitä + opinnot kesken vielä nelikymppisenä kahdenkymmenen opiskeluvuoden jälkeen), ei vakituista työtä, ei paljon mitään muutakaan sitovaa. Onko Epätylsä ihminen jotenkin "vapaampi" vastuusta?

Jos näin on, en ehkä haluakaan olla mitään muuta kuin tylsä oma itseni. Katsoa iltasella telkkaria ja lueskella lempilehteäni. Pohdiskella syvällisiä ajoittain ja toisinaan viettää aikaa netissä pelaillen ja bloggaillen. Jos rauhallinen on tylsää, niin sittenpä on! Kaikestä tästä tylsyydestäni huolimatta, olen aina kuitenkin onnistunut saamaan ihmisten kanssa yhteisiä keskustelunaiheita. Vaikka minulle ei aina tapahdu, niin olen silti kiinnostunut maailmasta ja sen ilmiöistä. Pystyn sujuvasti keskustelemaan myös epätylsien kanssa...

Ja ehkäpä se, että olen ihminen jolle ei koskaan tapahdu mitään, ei olekaan tylsyyttä. Ihmisen tylsyys ja epätylsyys on luultavasti erittäin objektiivinen kokemus ja riippuu siis kokijasta. Mutta voisin veikata, että ihminen joka ei ole kiinnostunut ympäröivästä maailmasta voisi olla tylsempi kuin sellainen joka kulkee ns. silmät ja sydän auki.

Mutta kyllä sitä joskus toivoisi omaavansa jotain sellaista, joka sillmänräpäyksessä muuttaisi minut tylsästä epätylsäksi.

Tai sitten sellainen on jo, en vain itse näe sitä.