Ihmisen on kai melkein mahdotonta elää elämäänsä ilman erilaisia odotuksia. Itselleni se ainakin on vaikeaa, vaikka monia odotuksia olen yrittänyt poistaa, tai ainakin vähentää. Odotuksissa sinänsä ei varmastikaan ole mitään pahaa tai huonoa, mutta liian suuret odotukset ja paineet voivat pilata asian, jota niin kovasti odottaa. Itse olen huomannut sen monessa yhteydessä.

Talvella odottelin kovasti kesälomaa ja loin itselleni kuvan siitä, kuinka sen tulisi sujua. Paljon aikaa tehdä kaikkea sitä, mitä töitä tehdessä ei ehdi tai jaksa. Saisi matkustella, nähdä kauempana asuvia ystäviä, viettää enemmän aikaa oman rakkaan kanssa, juhlia ja nauttia elämästä. Voisi loikoilla auringossa ja lukea hyvää kirjaa. Pääsisi uimaan ja veneilemään saaristoon. Kunhan vai loma alkaisi.

Vaan mitä tapahtui kun loma vihdoin alkoi. En löytänyt matkaseuraa, ystävillä oli töitä tai reissuja enkä suurinta osaa ehtinyt nähdä, rakkaalla oli myös töitä (vaikka varmasti normaalia enemmän saimme viettääkin aikaa yhdessä), juhlat jäivät odotettua vähemmälle ja aurinkokin pysyi ison osan aikaa pilvessä. Tuntui siltä, että loma meni pieleen, harmitti. Aloin odottaa jo töihin pääsyä, olisihan jotain tekemistä ja elämässä aikatauluja, olisi muutakin kuin kotona lorvailua.

Myös ihmissuhderintamalla sitä asettaa kohtaamisille odotuksia, jotka eivät välttämättä täyty. Kun elää kaukosuhteessa kultansa kanssa, voi monesti käydä niin, että tapaamisille asettaa tietynlaisia odotuksia. "Sitten kun nähdään niin on auvoista ja ihanaa..." Tapaamisia kuvittelee mielessään ja odottaa toisen käyttäytyvän tietyllä tavalla, sanovan tiettyjä asioita ja tekevän tiettyjä tekoja. Todellisuus voi olla jotain muuta, vaikkei välttämättä yhtään sen huonompaa. Ja silti, pieni pettymys jostain toteutumattomasta asiasta nostaa päätään ja vaikuttaa omaan mielialaan. Se pettymys voi purkautua toiseen ihmiseen ja osa yhteisestä ajasta menee hiukan hukkaan, joka taas harmittaa. Monilta kaukosuhteessa eläviltä olen kuullut, että harvat tapaamiset saattavat alkaa pienellä riidalla kun omat odotukset/pettymykset purkautuvat.

Eikö myös sanota, että ex tempore juhlat tai reissu onnistuu monesti paremmin ja hauskemmin kuin suunnitellut jutut? Olisiko suurena syynä se, että niihin ei ole kukaan ehtinyt kasata odotuksia? Näin pettymyksiäkään ei voi tulla.

Parasta olisi varmasti elää päivä kerrallaan. Mutta entäpä sitten se odottamisen ilo? Miten voisi tasapainottaa odotukset ja hetkessä elämisen niin, että lopputulos olisi plussan puolella?

Ehkä se voisi toimia ajatuksella "Onpa mukava odottaa tulevaa reissua, ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Mukava lähteä, tulee vastaan mitä tahansa.". Tai, "Kulta on kaukana ja ajatuksissa, samoin kun minä hänen, nähdään sitten kun näkemisen aika taas tulee. Menee siihen sitten viikko tai kuukausi." "Näen rakkaani huomenna, mukavaa nähdä mitä yhdessä keksitään!"

En varmasti koskaan osaa elää täysin ilman odotuksia, mutta ehkäpä voisin yrittää pienentää niitä ja tehdä niistä vähemmän yksityiskohtaisia, siinäpä opittavaa taas loppuelämäksi. :)