En vielä ole törmännyt tässä elämässäni yhteenkään ihmiseen jolla ei olisi minkäänlaisia riippuvuuksia. Kuka on riippuvainen kahvista, kuka tupakasta, joku tarvitsee nettiä päivittäin ja toinen ei voi olla erossa kännykästään. Jollekin liikunta on pakollinen juttu ja terveelliset elämäntavat joka hetki välttämättömyys. Toisinaan riippuvuudet muodostuvat pakkomielteiksi, joskus ne ovat vain itselle miellyttävä osa elämää. Mahtaako ihmisen taipumus riippuvaisuuksiin olla alkukantainen?

Mitenhän tuo on? Oliko jo luolamiehillä omat addiktionsa ja mitä ne olisivat voineet olla? Mielessäni näen körmyniskaisen vahvat silmäkulmat omaavan karvaisen miehen potevan vieroitusoireita. Mistään ei löydy juuri sitä tietynlaista juurta jota on niin kiva pureskella metsällä ollessaan. Tai ehkäpä tälle luolamiehelle on pilvien tarkkailu muodostunut milteipä pakkomielteeksi? Tai jospa luolamiehen nainen oli ihmisriippuvainen yksilö, eikä antanut miehensä mennä omille teilleen? Jostain syystä kuitenkin tuntuu, että ei siihen aikaan ollut aikaa ja tarvetta kehittää riippuvuussuhteita asioihin. Kyse oli enemmän selviämisestä kuin riippuvuudesta. Voiko sanoa olevansa riippuvainen ruuanhankintaan? Ehkä.. jos se ylittää sen mikä on tarpeellista elämästä selviämiseen.

Onko siis niin, että nykyajan addiktiot ja riippuvuudet johtuvat yksinkertaisesti siitä, että meillä on liikaa aikaa? Jos jokainen hetki elämässä menisi siihen, että mietimme mistä saada ruokaa, mistä saada vaatetta ja mistä löytää turvallinen paikka nukkua, niin olisiko addiktioiden määrä pienempi? Vai onko useimmat riippuvuuden aiheet tarvetta paeta todellisuutta? Varmasti tänäpäivänä kyllä. Mikä muu saisi ihmisen sekoittamaan päänsä ja ajatuksensa kerta toisen jälkeen kemiallisilla aineilla.

Itse tiedostan keränneeni kontolleni monia riippuvuksia. Joistakin haluaisin eroon, jotkut ovat suuria nautintoja (kahvin juonti, ah!) ja toiset hoitavat sielua (meren läheisyys). Osa riippuvuuksista on myös välttämättömiä nykypäivän elämässä. Osan riippuvuuksistaan haluaisi peittää ja joillakin riippuvuuksillaan ihmisillä on tapana leveillä.

Mutta miksi riippuvuuksista on niin vaikea päästä eroon? Onko kysymys siitä, että joku tuttu ja turvallinen asia elämässä jää pois ja tilalle jää tyhjää? Monestihan sanotaan, että riippuvuus pitää korvata jollain muulla... usein siitä saattaa syntyä toinen riippuvuus. Onhan toki monia riippuvuuksia, joissa yhtenä syynä on jokin kehossa vaikuttava aine, mutta niidenkin kohdalla suurin riippuvuutta aiheuttava tekijä on ihmisen oma mieli. Tavasta on vaikea päästä eroon.

En tunnu pääsevän näissä pohdinnoissani mihinkään loppuratkaisuun. Silmieni edessä nään yhä sen kivikauden miehen etsimässä pureskelujuurta...