Osui silmiini pieni pala historiaa, joka sai jostain syystä tipan linssiin. Se kosketti ja herkisti ja sai ajattelemaan, että olisipa omassakin elämässä ollut tuollainen kanssakulkija silloin lapsena...

Hannes Tiiran kirjoitus Satakunnan Kansassa 25.1.2012:

"Sokkee, polkee, puolsokkee!" Lasten pilkkalaulu kuuluu pihalta Helsingin Munkkivuoressa kesällä 1964. Täytän tänään yhdeksän ja ne laulavat minulle. Että pitikin ruveta riitelemään sen pojan kanssa, joka talutti minut, lähes sokean kaverin tahallaan likaojaan. Jos vain... olisin tiennyt, että hän on kulman Kongo, kova jätkä gimmojenkin mielestä. Pilkkalaulu kaikuu yhä korvissani, kun vetäydyn autotallin oven taa itkemään.

Mutta hei, nyt sieltä kuuluu uusi ääni. Tunnistan kaverin Pekaksi. Naapuritalossa asuva rehtori Haaviston poika käskee laulajia lopettamaan. "Ei se kenenkään oma vika oo, jos ei nää kunnolla" sanoo tuo Pekka. Huutelu katkeaa kuin seinään. Kingikään ei ivaa enää. Minä kuivaan kyyneleet ja mieleen juolahtaa: Pekasta varmaan tulee vielä jotakin. Tytön ääni oven takaa: "Pekka, sä oot pihan Pressa"

Presidenttikisaan en enää halua ottaa kantaa (tulee kannanotot jo korvista ulos), mutta henkilöstä tuo kertoo paljon, ja en voi muuta sanoa kuin: arvostan! 

Jokainen teko, jokainen sana, joka on kaikenlaista kiusaamista vastaan, on äärimmäisen tärkeä.