Alkaa pian tulla korvista ulos koko homokeskustelu, se tuntuu niin epäreilulta monessakin suhteessa. Erityisen ahdistavalta tuntuu rajut yleistykset joita tehdään. Vielä pari vuotta sitten sain vihakirjeitä eräältä "fundamentalistilta". Niissä minut tuomittiin harhaoppiseksi homostelijaksi. Tuo ei haitannut, pikemminkin nauratti, tiesinhän ettei se ole kuin yhden ihmisen pahaa oloa eikä tosiaankaan yleinen käsitys. Minun ja muiden työntekijöiden kristilliseen arvomaailmaan kuuluu lähimmäisenrakkaus ja jokaisen ihmisen yhdenvertainen oikeus olla täysivaltainen yhteiskunnan ja kirkon jäsen.

Mutta nyt kun sanotaan ihmisvihaajaksi ja "sortajaksi", suvaitsemattomaksi ilkimykseksi, olen viettänyt unettomia öitä ja kuljen kaupungilla kauhun tunne sydämessä. Tuomitaanko minut joksikin mitä en ole vain siksi, että kirkossa on olemassa niitä joilla on kanssani täysin erilaiset käsitykset? Yhtäkkiä kaikki se, miten olen tähän asti työtäni tehnyt ja toiminut ja mihin uskonut onkin huitaistu erään keskusteluohjelman tuloksena romukoppaan. Tuntuu pahalta.

Siksipä haluan tuoda itselleni muistutukseksi piispojen mietinnästä sen, missä mennään tällä hetkellä taistelussa oikeudenmukaisuuden puolesta. 

 

"...Osa piispainkokouksen jäsenistä katsoo, että rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen on teologisesti mahdollista.
Osa on sillä kannalla, että siunaamiselle ei ole kirkon uskonkäsityksestä nousevia perusteita. Molempien
käsitysten edustajat haluavat olla uskollisia Raamatulle ja kirkon tunnustukselle, mutta päätyvät tulkinnoissaan eri lopputulokseen.

Piispainkokous pitää tärkeänä, että asia nähdään seuraavien peruslähtökohtien valossa.

1. Ihmisyyttä ja seksuaalisuutta koskevan kirkon opetuksen klassinen perusta on siinä vakaumuksessa,
että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton. Sitoutumiseen ja kunnioitukseen
perustuva avioliitto luo turvallisimman kasvuympäristön puolisoiden väliselle seksuaalielämälle ja lasten
kehitykselle. 

2. Kirkko liittyy käsitykseen kaikkien ihmisten ihmisarvosta. Kristillisessä uskossa ihmisarvo perustuu
siihen vakaumukseen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Täysi ihmisyys ei riipu yhteiskunnallisesta
asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, rodusta, ei myöskään sukupuolisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta.
Jokaisella ihmisellä on arvo ja häntä on kohdeltava inhimillisesti, koska hän on Jumalan luoma.
Kirkko kutsuu hengelliseen yhteyteensä kaikkia ihmisiä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville, eronneille
ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Kaikkiin ihmisiin on suhtauduttava avoimesti ja heitä on kohdeltava
kunnioittavasti. Homoseksuaalien loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisen rakkauden periaatetta.

3. Jokaisella ihmisellä on omantunnon vapaus. Sitä tarvitaan, jotta jokainen voisi toimia oikein ja vastata
kutsumukseensa ihmisenä. Kristitty arvioi oikeaa ja väärää Jumalan sanan, ihmiskunnan yhteisen moraaliperinteen,
kirkon opetuksen ja yksilöllisen kokemuksensa valossa. Kirkko on valmis kohtaamaan jokaisen
ihmisen ja tukemaan häntä erilaisista elämänvalinnoista riippumatta, vaikka kirkko opetuksessaan
pitää kiinni ihanteestaan, jonka mukaan avioliitto on Raamatun ja kirkon tunnustuksen mukaan ainoastaan
miehen ja naisen välinen. Homoseksuaalisuuden kehityksestä ja luonteesta on nykyaikana saatu merkittävästi uutta tietoa. Laaja yksimielisyys vallitsee esimerkiksi siitä, että seksuaalinen identiteetti muotoutuu pääsääntöisesti itsestä riippumattomista
syistä.
On mahdollista, että yhdenlaisella tulkinnalla ei tehdä oikeutta erilaisille odotuksille. Osa
homoseksuaaleista pitää omantuntonsa pohjalta oikeana elää sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan
vahvistamassa parisuhteessa. Osa pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen
terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin.

Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan.

4. Kirkolla on pastoraalinen vastuu kaikista ihmisistä, myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvista jäsenistään.
Kirkko tukee jäseniään hengellisesti monilla eri tavoilla. Jokainen on tervetullut yhteiseen jumalanpalvelukseen.
Yhteisissä keskusteluissa tulee asettua toisen rinnalle, jakaa kokemuksia ja etsiä oikeaa
tietä. Kaste, kirkon yhteyteen ottaminen, konfirmaatio, kodin siunaus, rippi ja hautaan siunaaminen kuuluvat
erotuksetta kaikille kirkon jäsenille (KJ 1:4). Kirkon perheneuvonnan palvelut ovat kaikkien niiden käytössä,
jotka tahtovat käsitellä omaan seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä yksin tai pariskuntana.

5. Jokaisella on oikeus lähestyä rukouksessa Jumalaa ja pyytää hänen apuaan. Kristityille kuuluu myös
velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Piispainkokouksen mielestä pastoraalisen kohtaamisen piiriin
voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Tällöin pappi tai
muu kirkon työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon hengelliseen
rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa pyydetään Jumalan huolenpitoa ja johdatusta.
Samalla pyydetään voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa. Rukouksen yhteydessä voidaan lukea
Jumalan sanaa. Se voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset yhdessä sopivat.

6. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis
asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista. Aito kohtaaminen merkitsee myös, että hän kykenee asettamaan
omat näkemyksensä taka-alalle ja toimimaan kutsumuksensa mukaisesti. Papin velvollisuus on antaa
esirukouksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja pitää kiinni häntä sitovista ohjeista.
Koska kirkossa vallitsee vastakkaisia käsityksiä samaa sukupuolta olevien parisuhteista, on tärkeää kunnioittaa
myös papin ja kirkon muun työntekijän omantunnon vapautta. Papin tehtävänä on toimittaa kirkkojärjestyksessä
ja kirkkokäsikirjassa säädetyt toimitukset. Parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa
kohtaamisessa rukous perustuu papin tai kirkon muun työntekijän vapaaseen harkintaan.

Kirkolliskokous voi antaa piispainkokouksen tehtäväksi pastoraalisten ohjeiden antamisen ja erilaisiin tilanteisiin
sopivien rukousten laatimisen. Tällöin kirkolliskokous voi ilmaista oman kantansa kysymyksiin,
jotka koskevat esimerkiksi rukouksen sisältöä, paikkaa ja vapaaehtoisuutta.

7. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan kirkon työntekijät ja seurakunnan jäsenet jakavat saman Jumalan
armon ja samat kristillisen elämän ihanteet. Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen,
edistää seurakunnan tehtävän toteutumista, noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä
tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan (KJ 1:5). Kirkon palveluksessa
ja kaikissa luottamustehtävissä on tilaa yksin eläville, eronneille ja seksuaalisille vähemmistöille.
Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este toimia kirkon
työssä. Kirkon työntekijän tulee sitoutua julistus- ja kasvatustehtävissään kirkon avioliittoa ja seksuaalisuutta
koskevaan opetukseen, jonka suuntaviivat on ilmaistu kirkollisissa kirjoissa ja yhteisesti hyväksytyissä
kannanotoissa."
 
Lisäksi muistutus siitä, että tällaiset muutokset voivat viedä aikaa mutta eivät ole mahdottomia:
 

Ruotsin kirkko on edennyt 15 vuodessa yksityisestä rukoushetkestä sukupuolineutraalin avioliiton kirkolliseen vihkimiseen seuraavin askelin:

􀁸 piispat antavat ohjeen yksityisestä rukouksesta vuonna 1994

􀁸 piispat antavat ohjeen julkisesta rukouksesta 1999

􀁸 kirkolliskokous päättää hyväksyä rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen 2005

􀁸 kirkolliskokous päättää hyväksyä kirkollisen vihkimisen sukupuolineutraaliin avioliittoon 2009

 
Niinpä niin... 15 vuotta.
Ei kai tässä auta muu kuin jatkaa työtään ihmisten parissa ja olla vaikuttamassa siihen mitä käytännön tasolla tapahtuu. Suomessa on siunattu jo nyt ennen mitään "lupia ja päätöksiä" monia samaa sukupuolta olevia pareja kirkollisesti. Ehkäpä joskus tähän saadaan ihan virallinen kaava ja toimintamalli.