Minusta on tullut vuosien varrella todella varovainen mitä tulee puhelimeen vastaamiseen. Nykyään en oikeastaan vastaa juuri muulloin kuin silloin, kun tiedän kuka soittaa. Harvassa on ne kerrat, kun vastaan jos näytöllä näkyy vain joku numero. Tuntemattomiin puheluihin en vastaa lainkaan.

Varovaisuus johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että olen kokenut puhelinterroria useammaltakin taholta. Yhdessä vaiheessa elämää oli päiviä, kun puhelin soi yhtäsoittoa useamman tunnin ajan. Soittaja soitti aina uudestaan kun puhelimeni lakkasi hälyttämästä, enkä itse päässyt käyttämään puhelintani lainkaan. Henkilö oli mieleltään sairas ja jostain minulle tuntemattomasta syystä halusi häiritä elämääni. Tämän jälkeen on ollut muutamia minulle tuntemattomia "häiriköitä", jotka kokivat tarpeelliseksi soittaa nimettöminä ja "jutustella"...

Onko siis ihme, etten halua vastata puhelimeen?

Välillä sitä miettii, että toisinaan saattaa joku mieleinen tai tärkeä puhelu jäädä vastaamatta varovaisuuteni takia. Useimmiten vieraista numeroista, joihin olen rohkaistunut vastaamaan, soittelee puhelinmyyjä. En siis ole toistaiseksi nähnyt tarpeelliseksi muuttaa toimintamalliani. Päivän päätteksi tarkistelen numeronetistä tai muusta vastaavasta palvelusta, että kukapa se on soitellut, oliko kenties joku tuttava tai muuten tärkeä taho.

Oliko silloin helpompaa, kun oli vielä lankapuhelimet käytössä? Silloin ei koskaan tiennyt kuka soittaa, mutta toisaalta ei ollut paineita olla aina tavoitettavissa. Nykyään saattavat tuttavat jo huolestua, jos et pääse useampaan tuntiin vastaamaan puhelimeen tai vaikkapa tekstiviestiin. Oletetaan että kännykkää pidetään aina auki ja siihen vastataan ensitilassa. Lankapuhelimen aikaan ei kukaan ihmetellyt jos ei heti saanut vastausta.

Miltähän tuntuisi elää vaikka kuukausi ilman kännykkää? Tekisi mieli joskus kokeilla sitä...