Se iskee säännöllisin väliajoin, vaikka täytyy totuuden nimissä tunnustaa että on päiviä jolloin se ei iske lainkaan. Nälkä. Usein sitä tulee sanottua näläksi myös sitä tunnetta kun tekee vain mieli syödä jotain herkullista. Olisiko se sitten se "pikku-nälkä". Mutta voiko tavallinen länsimainen työssäkäyvä ihminen oikeastaan koskaan sanoa kärsivänsä nälästä? Nälkä on enemmänkin valinta kuin pakko, ainakin omalla kohdalla. Jos nyt ei pakoksi lueta sitä, että ei vain kertakaikkiaan ehdi syödä säännöllisin väliajoin.

Maailmassa suurin osa ihmisistä elää aidosti nälässä, joka päivä, joka hetki. Omat pikkunälät ovat sen rinnalla lähes hävettäviä ylellisyyksiä. Juuri tänäänkin maailmassa on yli miljardi nälkää näkevää ihmistä - se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nyt olisi taas aika kantaa oma korsi yhteiseen kekoon ja jakaa hyvinvointia.

Operaatio Nälkäpäivä järjestetään tänäkin vuonna. 16.-18.9. kerätään varoja Punaisen ristin katastrofirahastoon, näillä varoilla autetaan heitä, jotka kulloinkin eniten apua tarvitsevat. Operaatio nälkäpäivä on alkanut tasan 30-vuotta sitten ajatuksesta "Syö yhtenä päivänä vähemmän tai edullisemmin ja lahjoita säästyneet rahat heille, joilla on aina nälkä." Minusta tuo ajatus on loistava!

Nyt siis kaikki juhlimaan Operaatio Nälkäpäivän 30-vuotis syntymäpäiviä.