Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt ihmisten ajatusmallia liittyen kirkkoon ja sen ympärillä tapahtuvaan muutoskeskusteluun. Tai oikeastaan, ei tarvitse puhua edes muutoksista. Ainoa "vaikuttamisen" keino tuntuu olevan eroaminen, mielipiteistä riippumatta. Eroamisella uhkailevat niin "tosiuskovaiset" kuin tapakristitytkin, konservatiivit ja liberaalit.

Vallalla tuntuisi olevan käsitys, että kirkko on joku kaukainen pieni ryhmittymä jolla on yksi selkeä suunta johon ei voi kukaan vaikuttaa. Että jäsenet olisivat vain vastaanottava ja ulkopuolinen taho jolla ei ole vaikutusvaltaa. Milloin tajutaan se, että kirkko on kaikki ketkä siihen kuuluvat? Että asioihin voi vaikuttaa? Kirkon mielipide on jäseniensä summa.

Lopultahan tullaan siihen, että jos kaikki liberaalit eroavat, tulee kirkosta yhä ahdasmielisempi ja päinvastoin. Kirkko toimii siis monella tapaa samalla lailla kuin yhteiskunta yleensäkin. On vaaleja joissa valitaan päättäviä elimiä, on vaikutusmahdollisuuksia. On turha nurista nurkassa että "kirkko on väärää mieltä tästä asiasta" jos ei tiedosta että itse on osa sitä kirkkoa. Jokainen on osa kirkon mielipidettä. Se on vähän sama kuin valittaa eduskunnan toimista sen jälkeen kun itse on jättänyt äänestämättä.

Olen ehkä parantumaton optimisti kun ajattelen että elämme aikaa jolloin kirkko löytää entistä ihmisläheisemmän tavan toimia. Keskustelut joita käydään ovat tärkeitä. Mediassa tulee esille entistä paremmin se, että kirkkoon mahtuu monenlaista mielipidettä ja suuntausta. Se voi toisaalta olla hämmentävääkin, onhan ihmisien mieliin taottu vuosisatojen ajan, kuinka kirkko opettaa sen mikä on oikein ja mikä väärin. Nyt kun puolet sanoo yhtä ja puolet toista, voi se aiheuttaa paljon ristiriitaisia tunteita.

Onko mitään ristiriitoja koskaan parannettu pakenemalla paikalta? Miten päätöksiä saadaan tehtyä suuntaan tai toiseen jos lyödään vastakkaisen näkamyksen tullessa vastaan hanskat tiskiin? Onko eroamisen aika jo ennenkuin mitään päätöksiäkään on tehty suuntaan tai toiseen?

Onko elämä, yhteiskunta, kirkkokin vain jotain joka tapahtuu jossain meidän ulkopuolella. Olemmeko me vain kohteita emmekä tekijöitä? Miksi ihmiset eivät enää osaa vaikuttaa omaan elämäänsä vaan tönöttävät passiivisina elämän vastaanottajina?

Nyt tarttis tehrä jotain!