Kiusaamista on monenlaista, aktiivista ja passiivista. Kiusaaminen käsitteenä on varmasti kaikille tuttu, sitä ei voi välttyä kuulemasta. Se alkaa usein koulussa ja sitä voi esiintyä läpi elämän erilaisissa yhteisöissä. Valitettavasti tässä asiassa ihminen ei koskaan ole liian vanha, vaan kiusaajia löytyy niin lapsista, työikäisistä ja vanhuksista.

Vastaani tuli tilanne, joka jälleen kerran osoitti minulle sen kuinka vaikeaa siihen on puuttua. Ja miten mustavalkoinen voikaan olla nuoren kiusaajan ajatusmaailma. Otetaan esimerkkitapaus: Poikaa on kiusattu koulussa lähes koko kouluelämänsä ajan, varsinaisia kavereita ei koulusta löydy lainkaan. Pojalla on myös lievää autismia ja sosiaaliset tilanteet ovat vaikeita jo muutenkin. Ainoa luonteva tapa "kommunikoida" yhteisöissä on internetin erilaiset sosiaaliset mediat. Eräänä päivänä hän huomaa erään koulunsa oppilaan perustaneen hänelle oman "fanisivuston" ja kutsuneen sinne kaikki tutut koulustaan. Tuo ryhmä/sivusto on perustettu luultavasti kiusaksi ja näin poika sen kokeekin. Yrittäessään saada ryhmää pois internetistä hänelle vastataan vain "Ei se ole kiusaamista, ei siellä ole mitään negatiivista sinusta, oikeudessa sinulla ei olisi mitään mahdollisuuksia. Ja mä voin tehdä mun kavereille ihan samalla tavalla, ja se on vaan hauskaa läppää."

No niin.. tottahan se on. Tuolla internetin sivustolla ei ole varsinaisesti mitään loukkaavaa tekstiä. Ryhmän perustaja on jopa pyytänyt siellä, että kukaan ei kirjoittaisi mitään negatiivista, jotta sivua ei poistettaisi. Mutta ottaen huomioon sen, mitä tapahtuu internetin ulkopuolella on mielestäni sivuston perustajan motiivi selvä. Harmittava tosiasia on, että pelkästään sen takia, että henkilön nimeä käytetään ryhmän nimessä, ei sivustoa voida poistaa. Se ei ole suoranaista kiusaamista.

Suorastaan suututtaa se oikeuteen ja lakiin nojaaminen tässä tapauksessa. Entä moraalinen vastuu? Jos tietää loukkaavansa ja aiheuttavansa mielipahaa, niin eikö siitä jo pitäisi tyhmemmänkin ymmärtää tekevänsä kiusaa jollekin? Ja luultavasti se ymmärretäänkin... ja jos ei ymmärretä, niin surullista sekin. Ei elämä ole vain pykäliä ja porsaanreikiä.

Voihan olla, että itse olen vain yliherkkä kaikelle kiusalle. Olinhan itsekin koulukiusattu, ei niin että ketään voisi siitä haastaa oikeuteen, ei niin että siitä olisi jäänyt fyysisiä merkkejä. Ja silti, olin.

Maailma on raaka ihmiselle joka on jollain lailla erilainen, tai jostain syystä ei heti pääse porukkaan mukaan. Maailma on kova. Toiset ihmiset vain vahvistuvat elämän kolhuissa, ja toiset murtuvat. Joku kokee kiusoittelun ja tönimisen kaverillisenä läppänä ja toiselle se on helvetti. Kaikki riippuu asiayhteydestä, henkilöiden välisistä suhteista, tilanteesta, paikasta...

Loppujen lopuksi kiusaaminenhan on heikkoutta. Se ei vaan paljoa kiusattua lohduta siinä tilanteessa kun on kiusaamisen kohde.

Surullista.