Olen monesti miettinyt seuratessani kissojen touhuja, että niillä on valtavasti opetettavaa meille ihmisille. Ja ehkäpä sen voisi laajentaa yleisemminkin lemmikeihin, ihminen voisi varmasti oppia jotain eläinten elämäntavasta tai asenteesta.

Itselläni tulee ensimmäisenä mieleen kissojen opetukset, niitä kun asustelee kaksi kappaletta saman katon alla. Maailma menee jatkuvasti  suorituskeskeisempään suuntaan. Kokoajan pitäisi olla ahkera, tuottava, kiireinen, tekemässä jotakin... Mihin se lopulta johtaa? Väsymykseen ja loppuun palamiseen. Pitäisi osata hengähtää välillä, jotta taas jaksaa olla tuottava. Kissat eivät juuri kiireestä välitä, tai tuottavuudesta. Kun hetken seurailee heidän eloaan, näyttää se varsin kiireettömältä ja rennolta. Nukkumisen ja itsensä puhdistamisen välissä vähän syödään, otetaan vastaan hellyyttä ja ehkä joskus kisaillaan kaverin kanssa sekä vahditaan pihamaan lintuja. Mutta nokoset muistetaan ottaa jokaisessa välissä.

Omat kissani yrittävät toisinaan opettaa sitä rentoutta minullekin. Parhaiten sen huomaa kun istahtaa hetkeksi alas, tovin istuttuaan saa päähänsä jälleen yhden asian minkä voisi tehdä/suorittaa/hoitaa, ja juuri sillä hetkellä pomppaa kissa syliin, ottaa mukavimman ja rennoimman asennon minkä suinkin voi ottaa ja alkaa kehrätä. Millään ei raaskisi nousta ja lähteä tekemään sitä "tärkeää asiaa" joka juuri tuli mieleen kun sylissä on uninen, rento ja nautiskeleva kissa. Useimmiten pienen hetken jälkeen nousee tekemisen pakko kuitenkin niin suureksi, että on hätisteltävä kissa pois ja lähdettävä ahkeroimaan.

Toisinaan mietin, pitäisikö sitä kissaa tässä hetkessä kuunnella enemmän. "Nyt rentoudutaan!". Olla vain, ja levätä, ihan rauhassa ja kiireettä. Kyllähän meillä ihmisilläkin pitäisi joskus olla aikaa ihan vaan itselle, rauhoittumiseen ja olemiseen. Rentoutumiseen.