Eilen tuli toinen osa Prisman sarjasta Mielen terveys puntarissa. Jo ensimmäinen jakso herätti paljon ajatuksia, ja osa niistä on näkyvissä täällä. Mikä erottaa terveen sairaasta, ja onko erot niin ilmeisiä että niitä voisi vain käytöstä tarkkailemalla arvioida?

Eilisessä, ja viimeisessä, jaksossa tuli todistettua että tuo arvioiminen ei todellakaan ole helppoa. Kaikista testeistä ja erikoistilanteista huolimatta, eivät sairaudet välttämättä käyneet ilmi. Ihmistä, jolla ei koskaan ole todettu mitään mielenterveydellistä sairautta tai ongelmaa, arveltiin vakavan ongelman läpikäyneeksi jne. Asiantuntijat menivät siis metsään näissä pika-analyyseissään. Minusta tuo tulos ei ollut lainkaan yllättävä.

Tuossa ohjelmassa olevat ihmiset, jotka ovat joskus kärsineet mielenterveyden ongelmista, ovat kaikki toipumassa olevia tai tervettä jaksoa eläviä. Eihän silloin todellakaan välttämättä ole mitenkään näkyvissä, että kärsii jostakin sairaudesta. Siksi kai niitä lääkkeitä syödään, ja hoidoissa käydään, että pystyy elämään normaalia elämää. Että voitetaan se sairaus.

Mielestäni sarja todisti myös sen, että hyvällä hoidolla saadaan paljon aikaan. Ohjelman lopussa kuultiinkin jokaisen diagnosoidun ihmisen tarina, ja mielestäni kaikki olivat erittäin positiivisia selviytymistarinoita. Diagnoosi ei ole maailmanloppu, vaan uuden elämän alku... diagnoosin myötä annetaan mahdollisuus siihen "normaaliin elämään", sillä se antaa mahdollisuuden sairauden hoitamiseen.

Edelleenkin suosittelen katsomaan! Prisma: Mielen sairaus puntarissa

ps. sen verran lapsellinen olen, että on pakko sanoa arvanneeni lähes kaikki sairaudet ja niistä kärsivät.. ainoastaan masennus meni pieleen. Pitäisiköhän hakeutua psykologian jatko-opintoihin tämän perusteella...? heh.