Olen lisännyt blogiini muutaman sivun, kaksi ensimmäistä jo hyvän aikaa sitten ja viimeisimmät tänään. Osa on hyödyllistä osa vain hauskaa, joku ehkäpä molempia.. Kerronpa muutamalla sanalla jotakin näistä sivuista.

Bipolariasta kertovan sivun liitin tänne, sillä halusin selventää sekä itselleni että muille sitä, mistä sairaudesta on kysymys kun kerron silloisen miesystäväni ja itseni elämästä. Se tuntui olevan niin suuri osa silloista elämääni ja on edelleen kaikkeen vaikuttava tekijä entisen rakkaani elämässä. Haluan säilyttää sen edelleen tuossa, vaikka se ei elämääni enää niin kokonaisvaltaisesti kuulukaan, onhan tuohon sairauteen liittyvät kirjoitukset täällä edelleen.

zahirlife.vuodatus.net/page/bipolaria

Parisuhteen kulmakivet sain aikoinaan työtoveriltani, ehkä hieman toisenlaisessa muodossa. Muokkasin niitä vain hieman, niin että ne sopivat kaikkien luettaviksi (olivat hiukan enemmän uskonnollissävyitteiset). Vaikka vaellankin edelleen täällä maapallolla vailla sitä pysyvää parisuhdetta, olen sitä mieltä että nuo ovat kaikki hyviä sääntöjä joista on enemmän apua kuin haittaa parisuhteelle.

zahirlife.vuodatus.net/page/kulmakivet

Oppimispäväkirjani - Opittua. Nappasin tuon tekstin hauskasta kiertokirjeestä. Näemmä niistä löytyy joskus viisauksia ja osuvia tekstejä. Voin allekirjoittaa jokaisen sanan. Erityisesti sen, että olen oppinut että minulla on vielä paljon opittavaa.

zahirlife.vuodatus.net/page/opittua

Lopuksi vielä... kaikille meille jotka ovat eläneet lapsuuttaan/nuoruuttaan 80-luvulla. Varmasti monelle tuttu teksti, ja silti saa ainakin allekirjoittaneella aina hymyn huulille. Näinhän se on!

zahirlife.vuodatus.net/page/nuoruus